Historiaa

Iin Eläkeläiset ry on perustettu 1969. Perustava kokous pidettiin Pentti Liedeksen talossa 9.12.1969. Osallistujia oli 14. Puhetta johti Valtu Kinnunen ja sihteerinä toimi Alma Paaso. Osaston puheenjohtajaksi valittiin Valtu Kinnunen ja johtokuntaan Yrjö Salminen, Arvo Hiltunen, Iivari Veijo, Heikki Kuninkaanniemi, Eino Liedes, Kalle Paaso, Alma Paaso ja Hilma Liedes. Liittymismaksuksi päätettiin 1 mk ja jäsenmaksuksi 1 mk vuodessa. Johtokunta valitsi varapuheenjohtajaksi Kalle Paason ja sihteeriksi Alma Paason, joka hoiti myös taloudenhoitajan tehtävät 2.1.1970 alkaen.

Johtokunnan jäsenet velvoitettiin "ottamaan jäseniä ja muutenkin tekemään tunnetuksi osaston toimintaa ja periaatteita". Rahaa tarvittiin silloinkin ja vuonna 1970 saatiin jopa lahjoituksia: Iin Osuuskauppa, Iin Säästöpankki ja Iin Osuuspankki lahjoittivat kukin 30 mk.

Kuvassa perustajia ja alkuajan jäseniä vuonna 1970. Ensimmäinen puheenjohtaja Valtu Kinnunen toinen vasemmalta.

Alma Paaso kirjoitti perustamisvaiheista nurkkapöytäkirjan.

Tärkeimmät toimihenkilöt perustamisesta lähtien:

Puheenjohtajat
Valtu Kinnunen 1969 - 1971
Kalle Paaso 1972 - 1977
Hugo Putaansuu 1978
Alma Paaso 1979 ja 1985
Erkki Mäkipaaso 1980 -1985
Niilo Piukkula 1986 - 1995, 2001-30.6.2005 ja 2013
Rauha Kauppinen 1996
Aini Hanhisalo 1996 - 2000
Juhani Siurua 1.7.2005 - 2012 ja 2014
Martti Liedes 2015
Meeri Taskinen 2016-2017
Eero Teppo 2018-

Sihteerit
Alma Paaso 1969 - 1970
Elsa Vilppula 1971 - 1973
Hugo Putaansuu 1974-1977 ja 1983-1984
Tatu Niskanen 1978
Eino Salminen 1979 - 1982
Eila Mäkipaaso 1985
Rauha Kauppinen 1996
Liisa Haapaniemi 1997 - 2000
Ritva Alaraasakka 2001
Helvi Veijola 2002 - 2003
Eevi Viinamäki 2003, 24.8. alk.
Anneli Veijola 2004 - 2007
Maria-Liisa Halonen 2008-2.2.2009
Meeri Taskinen 2.2.2009 - 2015
Kaarina Paaso 2016 -

Taloudenhoitajat
Alma Paaso 1970 -1978
Eeva Raappana 1979 - 1980
Anja Mäkipaaso 1981 -

Kunniapuheenjohtajat
Kalle Paaso 1979 - (tarkistettava)
Alma Paaso (tarkistettava) - (tarkistettava)

Ensimmäiset myyjäiset 6.12.1970

Kuva Lautsian lomakodilta 1970-luvun alkupuolelta

Lähteet: Iin Eläkeläiset ry:n 20- ja 30-vuotishistoriikit. Nähtävissä Järjestötalolla ja mahdollisesti yleisissä kirjastoissa.